Positiivi

HYVÄ JUTTU

Hyvä on parempi kuin paras

Tyttö oli hädin tuskin kuusi vuotias.

Hän seisoi lähtöviivalla ystävänsä, vielä itseään nuoremman ja kooltaan pienemmän pojan kanssa.

Molempia jännitti mutta se oli innostunutta jännitystä. Molemmat kikattivat ja peittivät korvansa kämmenillään, sillä hauskinta olisi se kun starttipyssy pian pamahtaisi.

Ja sehän pamahti.

Tyttö ampaisi juoksuun ja poika pyrähti kikattaen perään. Matka oli kai 60 metriä.

Tyttö oli hyvän matkaa edellä, kunnes hän havaitsi, että poika oli jäänyt jälkeen. Tyttö hidasti juuri sen verran, että poika varmasti saavutti hänet, sitten he juoksivat käsi kädessä maaliviivan yli molemmat kirkkaasti kikattaen. He olivat onnensa kukkuloilla. Yhdessä juokseminen on hauskaa!

Valmentaja käveli tytön ja pojan luo ja sanoi: ”Teidän piti juosta kilpaa, se kumpi juoksee nopeammin ja ylittää maaliviivan ensimmäisenä on voittaja, se on juoksukisan tarkoitus – menkäähän jonon perään ja ottakaa uusiksi”, hän ohjeisti.

Tyttö ja poika odottivat taas yhtä jännittyneinä omaa vuoroaan ja hauskaa pamausta.

Ilosta naurahtaen tyttö säpsähti kovaa pamausta ja säntäsi jälleen juoksuun. Nyt hän juoksi täysillä.

Tyttö ylitti maaliviivan ensimmäisenä hyvän matkaa pienen pojan edellä. Kentän reunalla seisseet vanhemmat taputtivat ja huusivat tytölle kannustushuutoja ja hurraata.

Kun pieni poika saapui maaliin, alkoi häntä itkettää, eikä juokseminen tuntunutkaan enää yhtä mukavalta. Pojan isä tuli paikalle ja totesi lohdutellen: ”Nooh, ei se ole niin vakavaa, harjoitus tekee mestarin.”

Tyttö oli silmin nähden hämmentynyt. Hänelle hurrattiin, vaikka toiselle tuli paha mieli. Voittamisen ilo ei ollut läheskään yhtä suuri kuin yhdessä juokseminen ja käsi kädessä maaliviivan ylittäminen oli ollut.

JA LOPUKSI VIELÄ

Toisten lasten kanssa pihalla kirmaaminen, hippaleikit ja leikkisät takaa-ajot ovat osa tervehenkistä lapsuutta.

Milloin ja miksi leikki muuttuu kilpailuhenkiseksi suorittamiseksi?

Hyvä, parempi, paras ja sitä rataa. Entä, jos emme jatkaisi enää samaa rataa?

Entä, jos ihmisen syvätietoinen ja primäärinen ominaisuus onkin se, jota meidän tulisi vaalia ja jalostaa? Jos tehtävämme onkin ”vain” olla hyvä. Entä jos pitäydymmekin positiivissa ja unohdamme superlatiivit?

Hyvä on parempi kuin paras. Hyvä tekee parhaastakin paremman.

Tästä aiheesta lisää, kunhan taas jutututtaa, eli juttua tuuttaa.

Mutta, millaista tekijää teidän heimossanne suositaan, hyvää vai parasta?

Jos joukkue- ja heimokulttuurin hyvät henget kiinnostelevat, niin otahan yhteyttä. Animisti tulee ja laittaa taikasopan tulille.