Luonto

NYT SE PAKINOI

Ei luontoa voi millään lailla kieltää

”... eikä siinä vielä kaikki, sillä sitten he, paljon teitä muita myöhemmin keksimäni ihmiset, ryhtyivätkin itsenäisesti säätämään. 

He puhuivat laeista. Ymmärsin, että kyse oli, ainakin minun vinkkelistäni katsoen, riistosta ja kielloista.

He muun muassa säätivät itselleen lain, mikä kielsi kokonaan eräänkin kasvattamani sienen poimimisen saati siitä nauttimisen.

Voivatko he sitten säätää myös lain, joka kieltää minulta tuon sienen kasvattamisen? Eipä taida sellainen onnistua, sillä ei luontoa voi millään lailla kieltää — ei edes ihminen.

No, entäpä sitten se, kun ihmislapsi syntyy? Voivatko he säätää lain, mikä kieltää lapsessa luontoa toteutumasta?

Vaan tunnenko itse täysikasvuista ihmistä, joka ihan ajatuksella, todellista luontoaan elinaikanaan toteuttaa?

Kun ryhdyn miettimään ja muistelen, enpä tunne montaakaan.

Tiedän, että heidät tänne ilolla saatan ja lopulta taas lämpimään huomaani ja kaikkeuden kiertokulkuun palautan.

Mutta, mitä heille tapahtuu saapumisen ja palaamisen välillä? Minusta tuntuu, että he unohtavat, vai eivätkö he vain välitä?

Minua he pyrkivät hallitsemaan, siinä koskaan onnistumattaan. Muita luomiani he pahoinpitelevät ja turmelevat tai loppuun asti kuluttavat. 

Vaikka koko kaikkeus, jonka osanen minäkin olen, on kaikille yksi ja yhteinen, heille se tuntuu silti olevan vieras ja vaarallinen, kuin vihollinen.

Kaikista kehittämistäni alkuaineiden ja molekyylien yhdistelmistä, tämä ihminen minua edelleen vain jaksaa hämmentää.

Vaan olkoon nyt toistaiseksi, palaan siihen myöhemmin. He voivat minut toistaiseksi itsessään unohtaa, jopa vieraaksi mieltää mutta millään lailla he eivät voi minua kieltää.

… minä vain toteudun.”